Valtuustoaloite kasvojen näkyvyyden turvaamisesta Vihdin kunnan kouluissa ja oppilaitoksissa.
Valtuustoaloite kasvojen näkyvyyden turvaamisesta Vihdin kunnan kouluissa ja oppilaitoksissa.
Vihdin kunnan on huolehdittava siitä, että kouluissa ja oppilaitoksissa oppimisympäristö on turvallinen, vuorovaikutteinen ja opetuksen kannalta tarkoituksenmukainen. Keskeinen osa tätä on, että opetustilanteissa opettajilla, muulla henkilökunnalla ja oppilailla on mahdollisuus tunnistaa toisensa ja käydä luontevaa vuorovaikutusta.
Perusopetuslaki (29 §) velvoittaa kuntaa turvaamaan oppilaille turvallisen opiskeluympäristön. Koulujen järjestyssääntöihin voidaan lain mukaan sisällyttää määräyksiä, jotka koskevat järjestystä, turvallisuutta ja oppimisympäristön viihtyisyyttä. Näihin perusteisiin nojaten katsomme, että kasvojen näkyvyys opetustilanteissa on välttämätön osa toimivaa ja turvallista oppimisympäristöä.
Esitämme, että Vihdin kunnan koulujen ja oppilaitosten järjestyssääntöihin lisätään määräys, jonka mukaan opetustilanteissa kasvot tulee olla näkyvissä opetuksen, arvioinnin ja vuorovaikutuksen turvaamiseksi. Tämä koskee yhdenvertaisesti kaikkia oppilaita, opiskelijoita sekä koulun henkilökuntaa.
23.3.2026
Vihdin Ps
Anita Lehikoinen