Sotea ja muuta

Hallitus paukuttaa henkseleitä sillä, että työllisyystavoitteisiin päästiin ja muistaa ottaa siitä kunnian, vaikka hallituksen toimilla on hyvin minimaaliset vaikutukset suuntaan tai toiseen. Todellisuudessa työllisten määrän kehitys on kiinni maailman talouskehityksestä. Eri lukunsa on sitten tempputyöllistäminen, jolla väkeä siirretään kortistosta tyhjänpäiväsille kursseille ja muuhun epämääräiseen toimintaan. Toisaalta saattaahan meillä olla niin erinomainen hallitus, että se on saanut maailmantaloudenkin kasvuun. Huolestuttavaa tässä on kuitenkin se, että hyvästä kehityksestä huolimatta otamme lisää velkaa eli tulot ja menot eivät ole oikeassa suhteessa ja miten sitten käykään, kun taantuma iskee tai korot nousevat? No, sen aika näyttää, mutta yksi hallituksen “kärkihankkeista” epämääräisen vihapuheen kitkeminen näyttää edistyvän ja tällä saadaankin tehokkaasti kitkettyä “väärät” mielipiteet.
Meitä perussuomalaisia syytetään yhden asian liikkeeksi ja vaikka meillä on lukuisia ohjelmia, ne eivät saa julkisuutta, vaan vain maahanmuuttoon liittyvät kannanotot uutisoidaan. Mihin haittamaahanmuutto vaikuttaa? Turvallisuuden heikkeneminen, taloudelliset rasitteet, asuntopula pääkaupunkiseudulla, joka nostaa vuokratasoa, joka tosin ei tunnu tulijoiden kukkarossa, koska yhteiskunta hoitaa vuokrat, varhaiskasvatukseen ja koulutukseen uusia haasteita, poliisin ja oikeuslaitosten lisäkuormitus jne eli kysymys on muustakin kuin yhdestä asiasta. Mielenkiintoista on huomata, että aikaisemmin perussuomalaisten ehdotukset turvallisuuden parantamiseksi olivat pöyristyttävää vihapuhetta ja nyt niitä on otettu sopivasti ennen vaaleja muiden puolueiden toimesta esiin. Hyvä tietysti, että asiat etenevät vaan unohtuvatko ne vaalien jälkeen?
Sotesta lyhyesti, että nyt on menty puolueiden etu edellä, Kepulle maakuntahallinto ja kokoomukselle valinnanvapaus ja asiakas on unohtunut. Olisiko yksinkertaisinta ja kustannustehokkainta panostaa alueisiin, joissa on haasteita ja pistää ne kuntoon? Meillähän on myös mahdollisuus käyttää erinomaisia vakuutuslääkäreitä, jotka tekevät diagnooseja näkemättä potilasta, koulutetaan vain näitä lisää, niin saadaan kulut alas.
Mielensä pahoittajille tiedoksi, että kirjoitus saattaa sisältää sarkasmia.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa