Kielikokeilusta

Rkp:n Heidi Virtanen kirjoitti Vihdin Uutisissa (4.-5.3.2017) otsikolla Kielikokeilu – millä hinnalla? ja kertoi, että hänen mielestään on erittäin ongelmallista, että lapsille ja heidän vanhemmilleen annetaan vastuu valita ja päättää asiasta, joka voi ulottua lapsen uravalintoihin asti. Hän piti kielikokeilua perussuomalaisten ehdottamassa muodossa myös erittäin isona uhkana Vihdin imagolle.

Allekirjoittanut on aloittanut vieraiden kielten opiskelun peruskoulun 3. luokalla nimenomaan ruotsin kielellä. Pidin sekä kielestä että opettajasta ja ruotsin arvosanani oli aina kiitettävä. Peruskoulun aikana opiskelin siis ruotsia 7 vuoden ajan, sen jälkeen lukiossa 3 vuoden ajan ja vielä sen päälle kaupallisen ruotsin. Tänään lähes 45 vuoden iässä joudun toteamaan, että koskaan ikinä milloinkaan en ole ruotsin kieltä missään tarvinnut. Ja vaikka en ole katkeruuteen taipuvainen, niin myönnän, että olen monet kerrat harmitellut ruotsin opiskeluun käyttämääni aikaa ja miettinyt, kuinka usein olisin ruotsin sijaan tarvinnut esimerkiksi espanjan taitoja. Voisin kysyä, mikä on pakkoruotsin hinta minun kohdallani.

Perussuomalainen valtuustoryhmä linjasi valtuustoaloitteessa, että kielivalikoiman laajentaminen ilman velvoittavaa toisen kotimaisen kielen opiskelua olisi varmasti Vihdille vetovoimatekijä, kun yritämme houkutella uusia asukkaita kuntaamme. Ilokseni havaitsin, että Vihdin kunta on huomioinut, että maan hallituksen yksi kärkihanke on kielten opiskelun lisääminen ja monipuolistaminen. Kunta haki tähän hankerahoitusta mm. seuraavilla perusteilla: ”Vihdin kunnan uusi kieliohjelma edistää työllistymistä, on iso markkinavaltti ja luo hyvää mainetta mahdollisille uusille kuntalaisille”. Kielikokeilu ei mielestäni missään tapauksessa olisi minkäänlainen uhka Vihdin imagolle, päinvastoin.

Koulutuksen tulosalueella valmistellaan parhaillaan kielistrategiaa, joka tulee kasvatus- ja koulutuslautakunnan hyväksyttäväksi vielä maaliskuun aikana. Helmikuun kokouksessa lautakunta päätti, että valtuustoaloitteessamme esitetty vaatimus alueellisen kielikokeilun valmistelusta yhdistetään kielistrategian valmisteluun. Tavoitteena on, että kielistrategiassa selvitetään alueellisen kielikokeilun aloittamisen edellytykset. Jään mielenkiinnolla odottamaan.

Terhi Mattila

kunnanvaltuutettu

kuntavaaliehdokas

Perussuomalaiset

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa